Tavoitteena oli kommunikoida ensimmäistä kertaa näin isosti Nelonen Median jäätävän laajasta sisältö-, kanava- ja mediatarjonnasta.
Päätimme lähteä toteuttamaan konseptia hyvin visuaalisesti. Suuren tarinan sijaan päätimme pitää mitat napakoina, jotta kampanja pystyttäisiin jalkauttamaan myös kanavatunnuksiin kätevästi.
Viihteen ajassa ei himmailla eikä hissutella. Viihteen aika on aina enemmän kuin osiensa summa. Tästä ponnisti pohja vahvalle cross-promolle. Halusimme tuoda Nelonen Median radio-, televisio- ja livetapahtumien tähdet samoihin kuviin ja kohtauksiin. Kun Sami Kurosen selkä on tulessa iltanuotion jälkeen - paikalle porhaltaa Suomen suosituin räppoppoo Gasellit. Näyttävä sammutus ennen kuin viihdekenttämme komeimman takajeejee palaa poroksi.
Suurimpia haasteita oli löytää oma visuaalinen liima – Viihteen ajan tunnus, joka yhdistyisi syksyllä alkavien ohjelmien markkinointipinnoissa sulavasti kampanjaan. Tämä tunnus ei saanut viedä liikaa huomiota yksittäisien ohjelmien markkinointimateriaaleista.
“Viihteen aika“ -konsepti ja jalkautukset syntyivät yhdessä ja tiiviissä yhteistyössä Nelonen median luovan yksikön kanssa.
Voila✌️🙏.
Mediapaletti: TV, DOOH, SoMe, Display, Radio & Kanavaelementit(jatkuut, menu ja identit)
ASIAKAS & TYÖRYHMÄ
NELONEN MEDIA CREW
Sami Liimatainen
Heini Häyrinen
Päivi Koivunen
Raisa Räsänen
Nea Palokas
Touko Maksimainen
Niina Suokas
Susanna Nieminen
Satu Ketopelto
+ Marketing & Creative Team
CONCEPT
Sami Liimatainen/Nelonen Media & Jotti Taival/Kauas
ILLUSTRATION
Anna Salmi
PRODUCTION
Kauas Creative:
Executive Producer: Sanna Vuori
Line Producer: Kiira Tiainen
Production manager: Janita Suojanen
Creative Director: Jotti Taival
AD & Graphics:
-Hanna Miettinen
-Helen Eklöf
-Janne Aliranta
DIRECTION
Director Viivi Huuska
1st AD Aino Niemi
MUSIC
Matti Ahopelto
CAMERA & LIGHTS
Cinematographer Max Smeds
1st AC / Focus puller Mikko Manninen
2nd AC Santeri Järvinen
Gaffer Kalle Penttilä
Best Boy Eetu Helenius
ART DEPARTMENT
Set Designer Nina Enroth
Prop master Outi Kallio
Set assistant Helli Pimiä
Set design assistant Tero Kaipiainen
set decorator assistant Mira Vattulainen
WARDROBE
Costume designer Emma Saarnio
MAKE UP & HAIR
Make up artist JENNY C. MAKEUP, HAIR & STYLING JANSSON
Make up artist Fatma Bendris
SOUND
Sound recordist Juho Salaterä
SFX, VFX & STUNTS
Special Effects Konsta Mannerheimo
Stunt coordinator Juha Pursiainen
EDIT
Timo Montonen
GRADE CONTROL
POST LTD / Marko Terävä + Kauas / Jeremias Nieminen
SOUND DESIGN
VILD Factory / Tommi Toivonen & Mikko Roisko
SPEAK
Wanda Dubiel